perjantai 20. joulukuuta 2019


            Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!


torstai 19. joulukuuta 2019

Pikkujoulut

Oppilaat olivat keksineet ohjelman pikkujouluihin. Kaikilla viidellä ryhmällä oli jotakin ohjelmaa. Tässä on menossa piirustuskilpailu sokkona.

Yksi ryhmä oli keksinyt näytelmän, jossa kerrottiin miksi kannattaa olla kiltti. Mukana oli myös tietokilpailu ja laulukilpailu, jossa oppilaat esittelivät rohkeutensa.


Perinteinen huippujuttu taitaa olla Talent-show.
Viime pikkujouluista tutut sukkatyypit palasivat taas.

Tanssija oli tuonut mukanaan discopallon. (Luokka tuli pimentää, siksi kuva on hieman epätarkka.) Opettaja on erittäin ylpeä oppilaidensa rohkeudesta ja heittäytymiskyvystä.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukalenteri

Joulukalenteri on ollut tänäkin vuonna toiminnallinen.
"Tonttu" oli keksinyt uuden leikin; Mafioson.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Rennosti virkaten

Tekstiilityössä opettelimme kiinteän silmukan virkkausta.
 Alussa oli hieman hankalaa, mutta suurin osa oppi sen.
 
Välillä sai valita paikan, jossa virkkasi.

Aikaan saatiin hauskoja ja persoonallisia töitä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kertotauluja toiminnallisesti

Saarelta saarelle-peli

Kaboom

Kärpäslätkä-peli


Mäkkärissä ranskalaiset oikeisiin purkkeihin.

Halli galli-peli

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kiusaamisen vastainen työpaja

Tänään saimme vieraaksi Thomaksen, joka puhui kiusaamisesta ja sen vastustamisesta.
Kokeilimme esineteatterilla mm. mitä voisi tehdä, kun näkee jonkun jäävän yksin. Rypistynyt paperi kuvasi miltä tuntuu, kun joku kiusaa.

Annoimme neuvoja miten mahdollinen kiusaaja voisi toimia järkevämmin. Teimme taikatemppuja. Lopuksi sanoimme peilille kuinka hyviä olemme. Hauska ja opettavainen tunti.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

lauantai 2. marraskuuta 2019

Halloween-juhlat

Vanhempainyhdistys järjesti perinteiset Halloween-juhlat 31.10.

Ohjelmassa oli mm. kasvomaalausta, disco, kummituspolku ja buffet.


Suosituin paikka taisi tänäkin vuonna olla onnenpyörä.
 
Erittäin hyvät popcornit tuli oikealla popparikoneella.
Vanhemmille iso kiitos hienoista juhlista, joihin osallistui suurin osa oppilaista aina eskarista kutosiin.

torstai 31. lokakuuta 2019

Kalassa

Yllin kalateema jatkui äidinkielen tunnilla.


Kertasimme äng-äännettä.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Käsitöitä

Ensimmäiset käsityöt kovista ja pehmeistä aineista.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Syysloman "läksyt"

Mukavaa syyslomaa!

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Yhteistyötaitoja

Joen ylitys-tehtävässä tarvittiin yhteistyötaitoja.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Oman kypärän suunnittelu

Pyöräilyjakson päätteeksi suunniteltiin oma kypärä.


Muistuteltiin vielä kypärän tärkeydestä!

perjantai 11. lokakuuta 2019

Rakentelua

Tia-open luona rakennettiin samanlainen kuin kuvassa.

Valmis.

torstai 10. lokakuuta 2019

Suolainen ja makea vesi

Yllin tunnilla teimme muutaman kokeen. Ensin maistoimme suolaista ja makeaa vettä. Suolainen vesi ei ollut kovin hyvää. Seuraavaksi testasimme perunalla kannatteleeko suolainen vesi. Ensin peruna tiputettiin makeaan veteen.

Koska peruna tippui pohjalle, lisäsimme veteen suolaa ja peruna nousi ylöspäin eli suolainen vesi kannattelee.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Be Active School Day

Tänään koulussa vietettiin Be active school day-tapahtumaa. Koulun ympäristöön oli tehty erilaisia liikuntapisteitä. Me aloitimme Sunilan kentältä ja ensin oli vuorossa toimintavarjo.

Toinen piste Sunilan kentällä oli polttopalloleikki Kahden tulen välissä. Pitkän välkän jälkeen pelasimme Strategoa koulun lähimaastossa yhdessä kakkosluokan kanssa. Kun eväät oli syöty, olimme pihalla vielä valokuvasuunnistusta. Kiva päivä ulkona sään vielä suosiessa.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Taitorata ja pyörän katsastus


Koulun pihalle rakennettiin pyöräilyn taitorata. Radalta löytyi pujottelua...

… lankulla ajoa...

… esteiden välissä ajoa, yhdellä kädellä täppäystä, ympyrässä ajoa ja jarrutustesti.
Pyörät myös katsastettiin, ainoastaan muutama pikku vika tai puute löytyi.

torstai 12. syyskuuta 2019

Fiksu käyttää pyöräilykypärää

Yllissä olemme opiskelleet liikenneasioita. Nyt on ollut aiheena pyöräily.
Mallit esittelevät miten pyöräilykypärä laitetaan oikein päähän.

Siirryimme ulos tekemään testejä kananmunalla.
Ensin kananmuna oli turvallisesti kypärän sisällä ja selvisi pudotuksesta vahingoittumana.

Seuraavaksi kypärän hihna oli hieman löysällä ja tuli pieniä kolhuja.


Lopuksi kananmuna pudotettiin ilman kypärää ja tulos oli tämä.

torstai 29. elokuuta 2019

Kuvataidetta ulkona

Ensin kerrattiin värioppia. Väriympyrä täytettiin luonnonmateriaaleilla.

Seuraavaksi tehtiin oma kuva luonnonmateriaaleilla.

Oppilaat pitivät työstä tosi paljon.

Tuli hienoja ja kekseliäitä töitä.


tiistai 20. elokuuta 2019

Metsäbingoa

Tänään olimme ensimmäisellä ulkoluokkatunnilla. Tunnistelimme tuttuja ja ehkä myös hieman vieraampia kasveja tutulla bingolla, joka oli myös vähän haastavampi kuin viime vuonna.

lauantai 3. elokuuta 2019

Back to school

Luokka odottaa oppilaitaan.
Torstaina 8.8. koulua on klo 9-12 ja perjantaina 9.8. klo 8.45-12.
Maanantaina aloitetaan työjärjestyksen mukaan.