keskiviikko 30. tammikuuta 2019

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Kellonaikoja toiminnallisesti

Koulun käytävällä ja luokassa oli kymmenen rastia, joissa oli kirjoitettuna kellonaika.
Oppilas laittoi pahvikellonsa oikeaan aikaan.

Omalla paikalla piirrettiin viisarit oikeaan aikaan ja kirjoitettiin aika.
Näin opiskeltuna oli kuulemma paljon helpompaa kuin tehdä samoja tehtäviä kirjaan.

torstai 10. tammikuuta 2019

Uimakoulussa

Kauan odotettu uimakoulu alkoi.


maanantai 7. tammikuuta 2019

torstai 3. tammikuuta 2019

Alkaneen vuoden eka koulupäivä

Joululomakuulumiset diagrammina. Jokainen kirjoitti lapulle kaksi lomansa kohokohtaa.
 Uusi vuosi oli suosituin.

Tonttuoven postilaatikkoon oli ilmestynyt loman aikana kirje, jossa kerrottiin, että ympäri koulua oli neljälle ryhmälle salakirjoitusviestejä.

Ryhmät ratkaisivat viestit hienosti käyttäen ryhmätyötaitoja. Jokainen ryhmä löysi oman pakettinsa, josta löytyi ensimmäinen matikan kirja.
 Olemme nimittäin opiskelleet matikkaa ilman kirjoja puolitoista vuotta.