perjantai 20. joulukuuta 2019


            Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!


torstai 19. joulukuuta 2019

Pikkujoulut

Oppilaat olivat keksineet ohjelman pikkujouluihin. Kaikilla viidellä ryhmällä oli jotakin ohjelmaa. Tässä on menossa piirustuskilpailu sokkona.

Yksi ryhmä oli keksinyt näytelmän, jossa kerrottiin miksi kannattaa olla kiltti. Mukana oli myös tietokilpailu ja laulukilpailu, jossa oppilaat esittelivät rohkeutensa.


Perinteinen huippujuttu taitaa olla Talent-show.
Viime pikkujouluista tutut sukkatyypit palasivat taas.

Tanssija oli tuonut mukanaan discopallon. (Luokka tuli pimentää, siksi kuva on hieman epätarkka.) Opettaja on erittäin ylpeä oppilaidensa rohkeudesta ja heittäytymiskyvystä.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukalenteri

Joulukalenteri on ollut tänäkin vuonna toiminnallinen.
"Tonttu" oli keksinyt uuden leikin; Mafioson.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Rennosti virkaten

Tekstiilityössä opettelimme kiinteän silmukan virkkausta.
 Alussa oli hieman hankalaa, mutta suurin osa oppi sen.
 
Välillä sai valita paikan, jossa virkkasi.

Aikaan saatiin hauskoja ja persoonallisia töitä.